Piti oikein pohtia mitä viikonpäivää nyt mennään.. Keuhkokuumeillut tässä nyt viikon ajan ja päivät alkaa muistuttamaan melko lailla toisiaan. Unta, lääkkeitä, ruokaa, vessa, leffoja ja jenkkilän voice kausi 10. Ja sama seuraavana päivänä. Ja edeltävänä. Huomenna pitääkin sitten skarpata sen verran, että menee töihin kahdeksaksi tunniksi. En osaa vielä sanoa, että aionko edes esittää tekeväni siellä jotain..

 

Mutta mutta.. Mistäs sitä sitten aloittaisi?

Lukko putosi pois leikistä. Taas. Tappara oli parempi. Taas. Liian pettynyt vieläkin edes puhumaan tästä aiheesta..

 

Täytin tosiaan kolmekymmentä muutama viikko sitten. Ja on pakko antaa nöyrä kumarrus lähipiirille ihan järjettömän hienoista yllätyssynttäreistä. Välillä kun ihmiset laittaa faceen kuvia kaveriporukastaan ja kuvatekstinä on joku lässynlässynläpälää-teksti ihmisten ihanuudesta niin suoraan sanoen ällöttää. Mutta nyt oli pakko sortua itse samaan. Muistan kun alkuvuodesta sovittiin siskon kanssa, että ne järjestää mulle synttärit. Se siinä sitten sohvalla kyseli et ketä semmosia ihmisiä on, jotka hän vois pyytää sinne. Oltiin siinä aikasemmin taidettu katsella HesaÄijän videoita ja aloitin kutsuvieraat sitten HesaÄijän nimellä, naurettiin ja sisko kirjotti nimen listalle ekaksi. Siinä sitten mainitsin muutaman ihan oikean kaverin ja asia jäi sitten siihen. No, sisko oli ottanut asian aika kirjaimellisesti ja otti yhteyttä HesaÄijään. Joka sitten tuli yllätysvieraana synttäreille. Olen aika kylmänviileä tyyppi yleensä, aika vähän mitään suuria tunteenilmaisuja. Mutta kun näin jälkikäteen videon siitä yllärivieraan paljastumishetkestä niin siitä oli coolius kyllä melko kaukana. Siellä se sitten viritti musalaitteet yhtä biisiään varten, piti hesalais-raumalaisen tanssikoulun ja pelasi ämmien kanssa juomapeliä. Ja oli muuten yksi elämän parhaista illoista. Jos meinasi pientä masennusta iskeä ikäkriisin takia niin ton illan johdosta unohtui sekin. Vastaavien iltojen takia voin täyttää lisävuosia koska tahansa.

 

Koin muuten viime viikolla melko ahdistavan hetken siskon luona. Touhusin siinä keittiössä jotain ja kaksi ekaluokkalaista poikaa siinä sitten alkoi syödessä puhua Jumalasta. Olen aika uskontovastainen ihminen ja se on jokaisen tiedossa, joka vähääkään mua tuntee. Olen sitä mieltä, että jokainen saa uskoa mihin haluaa. Ei siinä mitään, vaikka uskookin johonkin mihin en itse usko. Mutta kaikki mitä uskonnon nimissä tehdään.. Sitä mä en millään saa itselleni selitettyä niin, että hyväksyisin sen. Vaikka kristinuskoon ei nykyisellään kuulukkaan uskon puolesta ihmisten lahtaaminen niin on melko tekopyhää jättää ristiretket ym. huomioimatta. Se, että siitä on aikaa, ei muuta sitä tosiasiaa, että sen uskon takia on joskus tapettu ihmisiä. Kaste tai kuolema. Ihan kohtuulliselta kuulostaa, eikö? Se, että joku nykypäivänä räjäyttää itsensä uskonsa puolesta ei omasta mielestä eroa kristinuskon historiasta mitenkään. 

En millään pysty käsittämään sitä, että noita asioita jotka perustuu uskomuksiin opetetaan koulussa faktoina. Lapsille, jotka pääasiassa ei osaa kyseenalaistaa asioita, jotka niille opetetaan. Opetuksen pitäisi pitäytyä tiedossa, ei uskomuksissa. Neliössä on neljä sivua. 1+2=3. Suomen pääkaupunki on Helsinki. Ja sitten opetaan, että on olemassa heppu, joka kuulee kaikkien rukoukset. Ei sitä voi nähdä, eikä se mitään vastaa, mutta niin vaan on kun oikein uskoo. Yhtä hyvin voisi opettaa, että Suomen pääkaupunki on Keuruu. Kun oikein kovasti vaan uskoo.

Palatakseni vielä alkuun, toinen niistä ekaluokkalaisista pojista kysyi sitten multa, että onko Jumalaa olemassa. Tiedän, ettei se ole mun tehtäväni puuttua näihin asioihin kasvatuksessa, joten esitin vaan etten kuullut kysymystä. Hetken päästä poitsu toisti kysymyksen ja siinä kun tuijotin kahta hyvin kysyvän näköistä poikaa en osannut vastata muuta kuin etten voi vastata näihin asioihin kun en usko niihin tarinoihin. Sen neutraalimpaan vastaukseen en kyennyt.

 

Loppukevennyksenä: Mitä yhteistä on hiuslakalla ja mikrolla? Ei sitten yhtään mitään.